Näytetään tekstit, joissa on tunniste orvokki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste orvokki. Näytä kaikki tekstit

30. kesäkuuta 2014

Pioni ja jalopähkämö

Toinenkin pioni kotipihalla kukkii tänä vuonna. Ostin samana vuonna kaikki kolme pionia, joista yksi on kukkinut jo kahtena vuotena. Tässäkin oli kolme nuppua, mutta kaksi kuivui pois. Kolmannessakin oli tänä vuonna nupunaiheet, jotka eivät kuitenkaan kehittyneet.

Mutta tässä tämä kaunotar, olen iloinen yhdestäkin nupusta, toivotaan ensi vuodelle sitten enemmän :)


Työkaverilta saatu jalopähkämö kukkii juuri nyt. En olisi osannut tällaista kasvia valita itse, mutta tykkään siitä todella paljon. Kuvan penkki perustettiinkin vain työkaverin taimituliaisille, ja olen siihen tyytyväinen. Parin vuoden päästä penkki on varmasti parhaimmillaan :)







Jalopähkämöiden reunoille on tarkoitus tulla valkoista kesäpikkusydäntä, jota jo toisella puolen penkkiä onkin. Odotan, että se leviää, jotta saan jakopaloja sitten istuttaa. En uskalla kaupasta ostaa, jos ostankin vääränlaisen. Kun ihan satavarma en ole, että onko tämä kesä- vai kevätpikkusydän :D

Miehen siskolta saatu ruusu 'Elizabeth' on tehnyt neljä nuppua. Ne vain ehtivät peittyä kirvoihin, ennen kuin huomasin ne, mutta ehkä ne vielä aukeavat. Tämä yksi ainakin näyttää melkein lupaavalta.


Pienen pieni keto-orvokki jatka kukkimista. Ilmeisesti pitää siitä, että välillä unohdan sitä kastella :D


Haluaisin kylvää tuota mökille johonkin, kunhan löydän sopivan paikan. Se on niin soma :)

10. kesäkuuta 2014

Idänkurjenpolvi aloittaa kukintaa

Edellisessä postauksessa kuvatut idänkurjenpolven nuput ovat nyt aukeilleet :) Tänään kuvasin nuppusia ja auenneita kukkia.







Aiemin mökkiblogipostauksessa esittelemäni pikkuorvokit sain tosiaan pouutarhayhdistyksen vuosikokousesta. On kyllä niin söpö, kukallakin läpimittaa vain sentin verran :D


Ulko-oven viereen laitoin sinkkiämpärin, johon istutin laventelin ja hopeaputouksen. Kesän edetessä varmaan hieno, kunhan tuosta hieman kasvavat :)


Viimeisetkin tulppaanit alkoivat näyttää tänään lakastumisen merkkejä, joten katkoin niistä kukkavarret pois. Viime vuonna nostin sipulit penkistä kesäksi, ja loistavasti ne tänä vuonna kukkivatkin. Se oli kuitenkin niin työlästä, että taidan jättää ne vain maahan, ja laittaa syksyllä uusia tilalle. Ne kun olivat kuitenkin ihan marketista ostettuja, eivätkä mitään kasvitieteellisiä harvinaisuuksia ;)

4. kesäkuuta 2014

Ihmettelyä

Tästä postauksesta tulikin melkoista ihmettelyä, mutta suodaan se aloittelijalle :D

Muutama kuva pihalta. Ihmettelen, miten kauan tulppaani voi kukkia. Aiemmin auennut ja nyt edesmennyt liljatulppaani kukki vain muutaman päivän. Tämä 'Queen of Night' on ollut kukassa jo puolitoista viikkoa, ja näyttää edelleen hyvältä.


Tulppaanien alla kasvaa meksikonhanhikkia ja idänkurjenpolvea. Idänkurjenpolvi on jo kivasti nupulla, ja niitä on paljon! Viime vuonna, kun juurakon istutin, sain vain pari kukkaa. Nyt on lupaus enemmästä, vaikka lähikuvasinkin vain yhden verson nuput :)


Ihmettelen myös, miten paljon kukkia voi yhteen orvokkiin tulla :D Oon odottanut, milloin nyppimisurakka alkaa, mutta nämäkin tuntuvat vain kestävän.


Autotallissa talvetettu hortensia puskee jo hyvin uutta kasvua. En tiedä, ehtiikö kukkaan kesän aikana, mutta sainpas sen sentään säilymään hengissä ;)


Lisäksi mun pienet chilivauvat pääsivät ulkoilemaan eilen ensimmäistä kertaa. Jaksan kyllä vain ihmetellä, miten helmikuussa kylvetyt kasvit voivat olla vielä näin pieniä :D Oikealla puolen laatikkoa mukana roikkuu vielä muutama huonolaatuinenkin taimi, mutta yritän tukea niitä, ja katsoa mitä tapahtuu.


Epäilen, että ovat liian pienissä purkeissa. Pitää kokeilla ruukunvaihtoa jos se auttaisi. Mutta ei meinaa uskaltaa, kun varret ovat niin hentoisia vielä :D

23. toukokuuta 2014

Pihan kukkijoita, ja muutama uusi tulokas

Kuvasin eilen pihan tulppaanitilannetta. Kerrottu kaksivärinen tulppaani on aukaisemassa nuppujaan, liljatulppaanit kukkivat, ja 'Queen of the Night' kukkii myös pian. Sen sijaan 'Black Parrot' on vielä tiukasti nupussa, mutta onkin hyvä, etteivät kaikki kuki (ja kuihdu) samaan aikaan :)



Tässä penkki kuvattuna edestäpäin, ei saa katsoa edelleen keskeneräistä reunusta :D Viime vuonna keskellä takana oleva pioni kukki kahdella kukalla, tänä vuonna nuppuja on viisi. Myös reunimmaisissa pioneissa näkyy muutama nuppu, toivottavasti jaksavat kukkia.


Kevätesikko kukkii myös oikeassa reunassa, valkovuokkojen jo kuihduttua. Kun kukinta on ohi, siirrän esikkoraasun keskemmälle penkkiä, koska se meinaa jo peittyä vuokon alle, joka leviää kovasti.


Viime vuonna pystytetyn köynnösseinän taakse siirsin kieloja vanhasta kukkapenkistä. Hyvin nousevat tiiviistä savimaastakin, vaikka nousivat niin myöhään, että alkoi jo arveluttaa. Nämä ovat säleikköjen "takana", toisessa kuvassa näkyy hieman meidän takapihaa, jota yritetään säleiköllä näkösuojata.



Tässä terassin penkin ruukut. Valkeat orvokit ostin jo maaliskuussa, ja ovat nyt uudelleen kukassa. Ne ehtivät jo paleltuakin yhden kymmenen pakkasasteen yön jäljiltä, mutta sitkeällä hoidolla sain ne virkoamaan :D Violetit orvokit korissa on tuliainen ystävältä.


Mökillä mustaherukat ovat siementäneet minne sattuu, joten taimia on runsaasti tarjolla. Otin ämpäriin muutaman jaettavaksi tutuille. Vieressä ystävältä (joka toi orvokitkin), vaihtarina saatu vadelmapensaan taimi 'Maurin Makea'.


Vanhin poika toi yllättäen mummulasta tullessan pari kirsikkapensaan versoa, joilla oli mahtava juuri :D Sanoin, että se on sitten hänen pensas, ja hän oli heti innokkaana valitsemassa paikkaa ja tarttumassa lapioon :D Niin se kuitenkin meni, että vaivihkaa mina päätin paikan, ja isi kaivoi kuopan :D


Naapurilta pari vuotta sitten saatu kirsikkapensas jo kukkii. Tänään kriikunat, norjanangervot, ja pilvikirsikkakin olivat täydessä kukassa.


Seuraavaksi sitten saakin kuvata omenapuita, joissa on jo paljon aukeavia nuppuja :) Mökillä tapahtuu myös, enemmäm vielä kuin kotona, joten tekisi mieli olla siellä koko ajan :D

8. huhtikuuta 2014

Lisää taimia, ja pihakierros

Tänään oli ruukutushommia. Aiemmin kylvetyt salviat, timjamit, ruohosipulit, orvokit ja samettikukat pääsivät turveruukkuihin. Menestyneimmät siirtyvät niistä mökille kasvilavoille toukokuussa.

Chilit olen myös siirtänyt kertakäyttökuppeihin. Kasvattelen niitä niissä vähän aikaa, että erottaa hyvät taimet heikoista. Ei olisi ollut rahaa ostaa noin montaa ruukkua :D Ja jos näyttää, että taimia jää liikaa, noita on sitten kätevä jakaa ystäville.


Tässä vielä lähikuvaa vahvimmista taimista. Kasvualustan sekoitin taimimullasta ja vermikuliitista. Lannoitteena kupeissa kanankakkapuikot.


Hortensiakin on vielä hengissä, ja kasvattelee uusia lehtiäkin :)


Kylvin lisäksi muutaman yrttisiemenmattoja ruukkuihin. Sieltä on tulossa korianteria, persiljaa, ruohosipulia, minibasilikaa ja minttua. Hajuherneetkin kylvin tänään. Monta kymmentä siementä pääsi turvepelletteihin itämään. En vain viitsinyt kuvata niitä.

Pihalla sen sijaan tein kameran kanssa kierroksen. Tulppaanit on kasvaneet harson alla, myskimalva ja meksikonhanhikki pukkaa jo uutta lehteä. Pionitkin pilkistää taustalla. Olen pitänyt harsoa päällä, koska kasvu alkoi jo maaliskuun puolella, ja täällä on vielä kovia yöpakkasia välillä.


Eilen leikkasin juhannusruusupensasta. Taisin innostua hieman liikaa, ainakaan tänä vuonna ei ole montaakaan kukkaa odotettavissa näin kovan harvennuksen jälkeen. Oli toisaalta pakko leikata paljon, koska pensaassa oli niin paljon kuolleita oksia, ja se oli alkanut menettää muotoaan.


Tähän loppuun vielä kuva viime viikolla ostetuista orvokeista, että olisi edes yksi keväinen kuva postauksessa :D


Ensi kerralla juttua autotallissa talven viettäneistä kasveista, kärhö oli jo varkain lähtenyt kasvuun :)

14. maaliskuuta 2014

Lisää kylvöjä

Maanantaina 10.3. päätin kylvää loputkin siemenet, jotka oli suositeltu maaliskuulle. Muovikennostoon pääsivät orvokki, salvia, kääpiösamettikukka, timjami ja ruohosipuli. Kylvin ne taimimultaan, ja peitin vermikuliitilla. Olisi pitänyt ennen kylvöä varmistaa itämisolosuhteet, nyt samassa kennostossa on sekä valossa että pimeässä itäviä. Lisäksi menin peittämään timjamin siemenet, joka lukemani perusteella itää valossa :D

Tässä tämänhetkiset projektit kodinhoitohuoneen penkillä. Entäs sitten, kun tulee aika koulia kaikki omiin ruukkuihinsa. Pyykkiäkin pitäisi mahtua viikkaamaan jossain. Nuorin poika jo vitsaili, että pitäisikö nimi muuttaa vain "hoitohuoneeksi" :D


Orvokit ja salvian kylvin harvakseltaan, koska siemeniäkin oli vähän. Salviaa tosin jätin puoli pussia seuraavaan vuoteen. Muut siemenet meni ehkä liiankin tiuhaan, mutta koulin sitten, kun alkaa tila loppua. En olisi viitsinyt lähteä ostamaan toistakaan kennostoa, hankin sitten vaikka turveruukkuja kun aika koittaa.

Näistä siemenistä timjamit ja samettikukat on jo itäneet. Siirsin kennoston kylpyhuoneen lattialta kodinhoitohuoneeseen. Se ei normaalisti ole tuossa penkillä, vaan lattialla, koska lattialämmitys. Tässä kuvissa ensin itäneet timjamit, ja sitten kääpiösamettikukat.



 Muutama chili oli itänyt edellisten kolmen lisäksi, ja ne ovat nyt kasvilampun alla kodinhoitohuoneessa.  Kolme ensin itänyttä oli pitkään vain ikkunalaudalla ja pääsivät venähtämään valon puutteessa harvinaisen pitkiksi. Pitää yrittää istuttaa ne syvempään, jos se auttaisi :)


Hortensian vaihdoin isompaan ruukkuun, ja leikkasin kukinnot pois. Olen antanut lisäksi havu- ja rhodolannoitetta, koska lehtien reunat alkoivat mustua.


Lisäksi olen alkanut kastella taas autotallissa talven viettäneitä verenpisaroita ja hortensiaa. Ensi viikolla olisi tarkoitus leikata ne, ja alkaa pikkuhiljaa lannoittaa :)

29. heinäkuuta 2013

Satunnaisia kukkijoita

Keväällä istututtamani idänkurjenpolvi (Geranium Himalayense 'Plenum') on nyt puhjennut kukkaan :) Tai yksi viidestä, mutta eiköhän ne muut ehdi perässä. Tässä kuitenkin kukkiva yksilö, on se vaan nätti <3 Se on melko maata vasten, niinkuin lehdetkin, joten jouduin hieman kohottaa sitä, että sain kuvattua :)


Ja viime postauksessa näytin viinikärhön kukan, miten se ei vastannukaan myyntilapun kuvaa. Se olikin hitaasti aukeavaa lajia, luulisin, että se on nyt vasta kokonaan auki :D Tosi nätti, ja kukkia on avautunut enemmänkin. Laitan myöhemmin kokonaiskuvaa :)


Ja yksi hämmästyksen aihe, orvokki on levinnyt meidän nurmikolle :D En käsitä, miten se on sinne päässyt, kun en ole antanut sen tehdä siemenkotia! Oon tosin heittänyt kuihtuneet kukat nurmikolle, mutta silti. Pieni ja söpö se on, harmi että menehtyy seuraavan ruohonleikkuun aikaan.


Ja vielä lopuksi pieni kimppu, jonka tein serkulleni sen syntymäpäiväksi. En ehtinyt parempaa kuvaa saada, kun kymmenen minuuttia ennen lähtöä päätin koko kimpun tehdä :D


Siitä löytyy kuunliljan kukinto ja itämäisen liljan nuput korkeimpana, myskimalvaa ja viinikärhön kukka keskeltä, ja kuuniljan lehtiä reunoilta. Tykkään erityisesti liljan nupuista, sekä myskimalvasta, jonka siemenkodat on koristeellisia kimpussa :)

17. heinäkuuta 2013

Kukkien siirtelyä

Tänään taas vaihteeksi tein jotain pihalla, sen sijaan, että vain ihailen kukkia. Päätin siirtää verenpisarat erillisistä ruukuista takapihalta kuolleiden tilalle isoon ruukkuun. Kun laitoin ne vierekkäin, ne ei olleetkaan samaa kuin edelliset ja se yksi siinä ruukussa joka selvisi. Ei se varmaan tule häiritsemään, voihan ne keväällä taas vaihtaa, jos siltä tuntuu :D


Kuvasta huomaa selvän eron, kummat on tänä kesänä hankittuja taimia :D Vaalealehtinen on tosiaan talvetettu itse, ja leikattu keväällä alas. Sillä on selkeästi vahvempi juuristo, kun noin valtavaksi jo kasvanut. Nuppuja siinä on paljonkin, ne ei vain ole auenneet vielä. Oikeanpuoleiset on tosiaan ne tänä keväänä ostetut, jotka siirsin tuohon.

Verenpisaroiden tilalle ruukkuihin siirsin epäonniset pensaskrassintaimet. Idätin nämä siemenestä turveruukkuihin toukokuussa, ja vein äidin kasvihuoneeseen. Siellä ne olivat unohduksissa, kaksi kuukautta  pikkupoteissa, silloin tällöin kävin kastelemassa. Juuretkin oli jo puskeneet ruukuista läpi, ja lannoitteesta ei tietoakaan. Siinä mielessä ihme, että edes muutama selvisi :D Ja yksi oikein jaksoi kukkiakin.


Otin nämä meidän terassille, että muistaisin ne :D Tässä olleen lumihiutale-orvokki-systeemin taas siirsin verenpisaroiden paikalle takapihalle.


Oikein nätiltä näyttää lumihiutale pylvään päällä. Nyt harmittaa, kun olen koko kesän leikellyt liian alas kasvaneita versoja, mutta tämä olikin ennen penkillä. Nyt se saa kasvaa niin alas kuin haluaa :)

Vielä kärhötilannetta köynnöslaatikon osalta. Alppikärhöthän oli leikattuja, kun osti ne. En odottanut niiden tekevän vielä tänä kesänä kukkia, mutta niin vain nuppuja alkoi ilmaantua. Olen kuullut, että alppikärhö ilmeisesti kukkii toisenkin kerran kesässä, mutten uskonut että alasleikatut kukkisivat ollenkaan.


Yksittäinen kukka, toinen oli sen verran lehdistön varjossa, etten saanut sitä samaan kuvaan. Nuppuja on vielä muutama, mutta ne ei ole auenneet. Alempana vielä se näiden kahden keskellä kasvava viinikärhö. Laitanpa ensin kuvan, miltä sen kukan pitäisi näyttää. Sen jälkeen näette, millainen ensimmäisestä kukasta tuli :D



Ei se ihan "kuvankaunis" ole :D Ja nimi 'Elegans' on suhteellisen kaukana tästä. Mutta toivo ei ole menetetty, nuppuja on valtavasti. Luulin ensin, että tämä tekisi jalokärhöjen tapaan vain pari kukkaa, kun pitkään ei näkynyt kuin tämän yhden nuppu. Tämä tuleekin täyteen kukkia, toivon tosiaan, että seuraavat on nätimpiä :D

13. heinäkuuta 2013

Pihan kuulumisia

Tuntuu, ettei voi kirjoittaa postausta, kun ei ole mitään kunnollista kerrottavaa. Mutta lähinnähän tämä on päiväkirja itselle, niin saa höpöttää joutavia ;)

Päällimmäisenä, miksi tein tämän postauksen on, kun sain kälyltä ruusupensaan, 'Amsterdamin'. Se oli aika huonossa hapessa tänne tullessa, ja kaivettiinkin se ensitöikseen maahan, ja yritin sille jonkinlaisen istutusleikkauksen tehdä. En oikein tiedä ruusuista vielä mitään, olenkin lähinnä perehtynyt pioneihin ja kärhöihin. Tässä kuitenkin pari surkeaa tynkää, jotka katteen alta näkyvät :D


Tämän asetelman orvokit taas leikkasin matalaksi, pitkin hampain. Teki valtavasti kukkia, mutta varret alkoivat jo olla niin pitkät. Leikkasin varret alle viisisenttisiksi, ja nyt jo tulee uusia nuppuja, vain muutaman päivän jälkeen. Vaikka nätiltähän lumihiutale yksinäänkin näyttää :)


Juhannusruusu pari päivää sitten, on ollut juhannuksesta asti kukassa, ja vieläkin on nuppuja :D


Päivitystä kärhö-/verenpisararuukkujen tilaan. Ensin kuva kesäkuun alkupuolelta, jonka olenkin täällä aiemmin julkaissut, mutta vertailun vuoksi tähänkin.


Seuraava kuva on muutama päivä sitten otettu. Edelleen toisen ruukun kasvit voivat paljon paremmin, mikä on tosi jännä, koska ovat samoissa olosuhteissa samalla hoidolla olleet... Ehkä loppukesästä korvaan huonovointiset kasvit toisilla.


Ja täytyy vielä näyttää keskeneräinen kukkapenkki tällä hetkellä. Kertoilinkin enemmän tästä mun ainoasta kunnollisesta kukkapenkistä aiemmin täällä. Vihdoin sain päätettyä, millä reunustan penkin, ja ostin kiviä. Aloin niitä asettelemaan paikalleen, mutta nyt sain ajatuksen kukkapenkin laajentamisesta terassiin ja taloon asti. Koska ruohonleikkuri ei mahdu noista väleistä kulkemaan, niin joudun muuten ruohosaksilla siistiä nuo typerät väliköt :D

Jalokärhö 'Multi Blue' avasi toisenkin nuppunsa, edellinen kukka kukki kolmisen viikkoa. Nyt siitä on jäljellä hassu pörröpallo, ja kärjessä on vielä kolmaskin nuppu tulossa :) Myskimalvakin aloitti kukinnan, ja liljoissa on jo valtavat nuput.


Kylvin alkukesästä muutamia yrttejä, ja latvoin minibasilikan yhtenä päivänä. Piti laittaa talteen poimitut lehdet, ja tein tomaatti-valkosipuli -salaatin. Tämä on ihanan helppo tehdä! Tomaatit, valkosipulimurska, basilika ja oliiviöljy vain sekaisin, ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Tein tätä ensi kertaa, ja huomasin, että tomaateista olisi kannattanut ottaa siemenet pois :D Mutta hyvältä maistui näinkin, ensi kerralla sitten!


Ja koska tykkään valokuvata, vielä kuvaa mun lemmikistä, terassihortensiasta! Olen varmaan jotain tehnyt oikein, kun tekee mun hoidon aikana jo toista kukkaoksaa, ja molemmat ovat hyvällä nupulla :) Vai onkohan hortensia aina näin helppo ;D


Ensin luulin, ettei mulla ollut mitään asiaa, mutta tuntui vai olevan :D Tänään on muuten mun ja mun miehen viisivuotishääpäivä, juhlimme sitä ihan lasten kanssa saunomalla ja oleskelemalla pihalla. Grillataan ja nautitaan :) Hyvää viikonloppua!