8. huhtikuuta 2014

Lisää taimia, ja pihakierros

Tänään oli ruukutushommia. Aiemmin kylvetyt salviat, timjamit, ruohosipulit, orvokit ja samettikukat pääsivät turveruukkuihin. Menestyneimmät siirtyvät niistä mökille kasvilavoille toukokuussa.

Chilit olen myös siirtänyt kertakäyttökuppeihin. Kasvattelen niitä niissä vähän aikaa, että erottaa hyvät taimet heikoista. Ei olisi ollut rahaa ostaa noin montaa ruukkua :D Ja jos näyttää, että taimia jää liikaa, noita on sitten kätevä jakaa ystäville.


Tässä vielä lähikuvaa vahvimmista taimista. Kasvualustan sekoitin taimimullasta ja vermikuliitista. Lannoitteena kupeissa kanankakkapuikot.


Hortensiakin on vielä hengissä, ja kasvattelee uusia lehtiäkin :)


Kylvin lisäksi muutaman yrttisiemenmattoja ruukkuihin. Sieltä on tulossa korianteria, persiljaa, ruohosipulia, minibasilikaa ja minttua. Hajuherneetkin kylvin tänään. Monta kymmentä siementä pääsi turvepelletteihin itämään. En vain viitsinyt kuvata niitä.

Pihalla sen sijaan tein kameran kanssa kierroksen. Tulppaanit on kasvaneet harson alla, myskimalva ja meksikonhanhikki pukkaa jo uutta lehteä. Pionitkin pilkistää taustalla. Olen pitänyt harsoa päällä, koska kasvu alkoi jo maaliskuun puolella, ja täällä on vielä kovia yöpakkasia välillä.


Eilen leikkasin juhannusruusupensasta. Taisin innostua hieman liikaa, ainakaan tänä vuonna ei ole montaakaan kukkaa odotettavissa näin kovan harvennuksen jälkeen. Oli toisaalta pakko leikata paljon, koska pensaassa oli niin paljon kuolleita oksia, ja se oli alkanut menettää muotoaan.


Tähän loppuun vielä kuva viime viikolla ostetuista orvokeista, että olisi edes yksi keväinen kuva postauksessa :D


Ensi kerralla juttua autotallissa talven viettäneistä kasveista, kärhö oli jo varkain lähtenyt kasvuun :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)