23. toukokuuta 2014

Pihan kukkijoita, ja muutama uusi tulokas

Kuvasin eilen pihan tulppaanitilannetta. Kerrottu kaksivärinen tulppaani on aukaisemassa nuppujaan, liljatulppaanit kukkivat, ja 'Queen of the Night' kukkii myös pian. Sen sijaan 'Black Parrot' on vielä tiukasti nupussa, mutta onkin hyvä, etteivät kaikki kuki (ja kuihdu) samaan aikaan :)



Tässä penkki kuvattuna edestäpäin, ei saa katsoa edelleen keskeneräistä reunusta :D Viime vuonna keskellä takana oleva pioni kukki kahdella kukalla, tänä vuonna nuppuja on viisi. Myös reunimmaisissa pioneissa näkyy muutama nuppu, toivottavasti jaksavat kukkia.


Kevätesikko kukkii myös oikeassa reunassa, valkovuokkojen jo kuihduttua. Kun kukinta on ohi, siirrän esikkoraasun keskemmälle penkkiä, koska se meinaa jo peittyä vuokon alle, joka leviää kovasti.


Viime vuonna pystytetyn köynnösseinän taakse siirsin kieloja vanhasta kukkapenkistä. Hyvin nousevat tiiviistä savimaastakin, vaikka nousivat niin myöhään, että alkoi jo arveluttaa. Nämä ovat säleikköjen "takana", toisessa kuvassa näkyy hieman meidän takapihaa, jota yritetään säleiköllä näkösuojata.



Tässä terassin penkin ruukut. Valkeat orvokit ostin jo maaliskuussa, ja ovat nyt uudelleen kukassa. Ne ehtivät jo paleltuakin yhden kymmenen pakkasasteen yön jäljiltä, mutta sitkeällä hoidolla sain ne virkoamaan :D Violetit orvokit korissa on tuliainen ystävältä.


Mökillä mustaherukat ovat siementäneet minne sattuu, joten taimia on runsaasti tarjolla. Otin ämpäriin muutaman jaettavaksi tutuille. Vieressä ystävältä (joka toi orvokitkin), vaihtarina saatu vadelmapensaan taimi 'Maurin Makea'.


Vanhin poika toi yllättäen mummulasta tullessan pari kirsikkapensaan versoa, joilla oli mahtava juuri :D Sanoin, että se on sitten hänen pensas, ja hän oli heti innokkaana valitsemassa paikkaa ja tarttumassa lapioon :D Niin se kuitenkin meni, että vaivihkaa mina päätin paikan, ja isi kaivoi kuopan :D


Naapurilta pari vuotta sitten saatu kirsikkapensas jo kukkii. Tänään kriikunat, norjanangervot, ja pilvikirsikkakin olivat täydessä kukassa.


Seuraavaksi sitten saakin kuvata omenapuita, joissa on jo paljon aukeavia nuppuja :) Mökillä tapahtuu myös, enemmäm vielä kuin kotona, joten tekisi mieli olla siellä koko ajan :D

2 kommenttia:

  1. Tosi suloinen tuo ensimmäinen tulppaani ja sulla on kieloja <3 Ne on niin ihania! Minnehän minä kieloille keksisin pihalla paikan, niitä tekisi mieli jonnekkin laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan ihana, kun se aukeaa :) Mulla on kieloja tuossa, ja sitten kukkapenkin reunoilla. Kun ne lakastuu, niin kuunliljat peittää ne. Ja mökille ajattelin metsän reunaan viedä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)