Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuunlilja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuunlilja. Näytä kaikki tekstit

12. toukokuuta 2014

Pihan päivittelyä

Kotipuutarhassa ei ole paljoa tapahtunut, kun olemme mökkeilleet ahkerasti, ja hoitaneet puutarhaa siellä.

Tässä muutamia kuvia viime viikolta, missä vaiheessa kasvu täällä IV-vyöhykkeellä on :)


Ylläolevaan uuteen penkkiin istutin viime syksynä muutamia työkaverilta saatuja kasveja. Vasemmalla väriminttua, keskellä kolme jalopähkämöä, kulmassa pioni. Lyhyempään osioon oli tarkoitus tulla ainoastaan kuunliljoja, mutta sinne nyt eksyi muutama kielokin, kun ne kasvoivat niin tiheässä. Ei haittaa, kielot on ehtineet kukkia, ennenkuin kuunliljat peittävät ne alleen :) Väleihin istutin tulppaaneja, ja yhdellä pitkällä sivulla on kesäpikkusydäntä.

Kulmapenkissä valkovuokko lopettelee kukintaa, ja tulppaanit ovat juuri aukaisemassa nuppujaan.
Tässä viikko sitten otettuja kuvia. Laitoin lisäksi alustavasti kivet ympäröimään penkkiä, pitäisi vielä saada kaivettua nurmikko alta pois, ja tehtyä pohja niille.



Samasta penkistä myös nousevat liljat, ja ihan pikkuiset kärhön alut. Ensimmäisen kuvan jalokärhön versot olivat paleltuneen talvella, mutta juurista pukkaa jo uutta kasvua. Alemman kuvan jalokärhö 'President' taas talvehti verson alaosasta, joten vanhaan versoon on kasvamassa jo lehtiä parin kymmenen sentin korkeudelta.



Ja lisäksi kylvämäni chilit ovat vihdoin tehneet sirkkalehtien lisäksi muutaman varsinaisen lehden! Tämä chilinkasvatus ei kärsimättömän hommaa olekaan, oon monta kertaa meinannut pistää taimet jo mäelle, kun eivät kasva :D


Hyvännäköisiä taimia on kymmenisen kappaletta, lisäksi olen vaalinut muutamaa heikompaa, jos siitä vielä voimaantuisivat. Kylvin siemenet tosiaan turvepelletteihin, ja niiden jäätyä pieniksi istutin taimet kertäkäyttökuppeihin, joihin tein reiät pohjaan. Kun en tiennyt kuinka moni taimi mulle tulee jäämään, en raaskinut vielä jokaiselle ostaa ruukkua :D

29. heinäkuuta 2013

Satunnaisia kukkijoita

Keväällä istututtamani idänkurjenpolvi (Geranium Himalayense 'Plenum') on nyt puhjennut kukkaan :) Tai yksi viidestä, mutta eiköhän ne muut ehdi perässä. Tässä kuitenkin kukkiva yksilö, on se vaan nätti <3 Se on melko maata vasten, niinkuin lehdetkin, joten jouduin hieman kohottaa sitä, että sain kuvattua :)


Ja viime postauksessa näytin viinikärhön kukan, miten se ei vastannukaan myyntilapun kuvaa. Se olikin hitaasti aukeavaa lajia, luulisin, että se on nyt vasta kokonaan auki :D Tosi nätti, ja kukkia on avautunut enemmänkin. Laitan myöhemmin kokonaiskuvaa :)


Ja yksi hämmästyksen aihe, orvokki on levinnyt meidän nurmikolle :D En käsitä, miten se on sinne päässyt, kun en ole antanut sen tehdä siemenkotia! Oon tosin heittänyt kuihtuneet kukat nurmikolle, mutta silti. Pieni ja söpö se on, harmi että menehtyy seuraavan ruohonleikkuun aikaan.


Ja vielä lopuksi pieni kimppu, jonka tein serkulleni sen syntymäpäiväksi. En ehtinyt parempaa kuvaa saada, kun kymmenen minuuttia ennen lähtöä päätin koko kimpun tehdä :D


Siitä löytyy kuunliljan kukinto ja itämäisen liljan nuput korkeimpana, myskimalvaa ja viinikärhön kukka keskeltä, ja kuuniljan lehtiä reunoilta. Tykkään erityisesti liljan nupuista, sekä myskimalvasta, jonka siemenkodat on koristeellisia kimpussa :)