Tällä hetkellä pihassa loistavat valkokukkaiset puut ja pensaat. Norjanangervoissa ja pilvikirsikassa on mahtavat kukkapilvet, ja kriikuna ja kirsikka ovat täydessä kukassa. Tuli "muutama" kuva otettua :D
Perheomenapuussa kukkii pari lajiketta, ja marjasinikuusamakin teki muutaman nupun, pensas on vain vielä kovin nuori.
Tulppaaneista kukassa on nyt 'Queen of the Night', kun penkin vaaleankeltaiset ovat jo terälehtensä osin tiputtaneet. Pitäisikin napsia kukkavarret pois, ettei siementen kehittäminen vie sipulin voimia. Tänä kesänä päätän jättää sipulit maahan, viime vuonna nostin ne ylös kesäksi.
Vielä viimeisenä ensimmäinen kukkiva kielo.
Hyvin aloittelevan puutarhaintoilijan päiväkirjamuotoinen blogi. Tarkoitus muuttaa n. 600m2 lähiötontti puutarhaksi, joksi sitä ei edellisten omistajien aikana ole voinut hyvällä tahdollakaan kutsua. Kasveista ei ole juurikaan kokemusta, mutta intoa sitäkin enemmän ;) Blogi päivittyy, kun pienessä pihassamme jotain tapahtuu. IV-vyöhykkeellä asustelemme.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perheomenapuu. Näytä kaikki tekstit

26. toukokuuta 2014
7. kesäkuuta 2013
Tänä vuonna toukokuussa kukkineita
Ei tahdo saada tätä blogia kunnolla käyntiin. Olenkin pitkään miettinyt puutarhablogin perustamista, mutta on tuntunut, ettei sille ole aikaa. Niinkuin ei tunnu olevan :D Laitan tähän muutaman kuvan kasveista, jotka on kukkineet toukokuussa.
Tässä kielo, jonka nuppujen kerroin viimeksi auenneen:
Omenan kukat ehtivät tällä välin jo kukkia, ja lakastua pois. Otin niistä kuitenkin kuvat. Meillä on kaksi omenapuuta, perheomenapuu kolmella jo unohtuneella lajikkeella sekä rautatieomenapuu.
Ensin perheomenapuu, jonka vieressä on meidän pieni kielo- ja kuunliljapenkki. Taustalla leikkimökin edessä näkyy rautatieomenapuu, sen takana kriikuna ja pilvikirsikka.
Tässä rautatieomenapuu. En ymmärtänyt tämän ihanuutta, ennen kuin nyt, toisena tai kolmantena kesänä. Kävimme äidin kanssa taimistolla, ja hän halusi ostaa tämän meidän pihaan. Oikeanlaisella leikkaamisella siitä tulee todella kaunis ja sateenvarjomainen.
Tältä näytti tulppaanit, nämä kukkivat yllättävän kauan. Juuri äsken kävin leikkaamassa kuihtuneet kukkavarret pois.
Tavallinen violetti pihasyreeni kukkii meidän pihan syreeneistä ensimmäisenä.
Tässä vielä täydessä kukassa olevat norjanangervot. Meillä on niitä kaksi, taustalla näkyy toinen niistä, sekä kauempana nätisti kukkiva pilvikirsikka. Näissä kuvissa etummaisena oleva norangervopensas on sama, eri puolelta vain kuvattuna.
Norjanangervotkin ovat jo varistaneet kukkansa, joten olisi leikkauksen aika. Pensaat alkavat pikkuhiljaa risuuntua, joten olen ajatellut leikata ne vielä alkukesällä kokonaan alas, että ehtivät ensi vuonnakin kukkia. Nämä kun kukkivat toisen vuoden versoilla.
Seuraavaksi yritän muistaa kuvata unkarinsyreenit, jotka ovat jo reilun viikon kukkineet. Sekä aion kertoa hieman kärhöistä, koska alan nyt toisena vuonna ymmärtää, miksi niitä sanotaan niin hankaliksi kasveiksi ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)