Tänään taas vaihteeksi tein jotain pihalla, sen sijaan, että vain ihailen kukkia. Päätin siirtää verenpisarat erillisistä ruukuista takapihalta kuolleiden tilalle isoon ruukkuun. Kun laitoin ne vierekkäin, ne ei olleetkaan samaa kuin edelliset ja se yksi siinä ruukussa joka selvisi. Ei se varmaan tule häiritsemään, voihan ne keväällä taas vaihtaa, jos siltä tuntuu :D
Kuvasta huomaa selvän eron, kummat on tänä kesänä hankittuja taimia :D Vaalealehtinen on tosiaan talvetettu itse, ja leikattu keväällä alas. Sillä on selkeästi vahvempi juuristo, kun noin valtavaksi jo kasvanut. Nuppuja siinä on paljonkin, ne ei vain ole auenneet vielä. Oikeanpuoleiset on tosiaan ne tänä keväänä ostetut, jotka siirsin tuohon.
Verenpisaroiden tilalle ruukkuihin siirsin epäonniset pensaskrassintaimet. Idätin nämä siemenestä turveruukkuihin toukokuussa, ja vein äidin kasvihuoneeseen. Siellä ne olivat unohduksissa, kaksi kuukautta pikkupoteissa, silloin tällöin kävin kastelemassa. Juuretkin oli jo puskeneet ruukuista läpi, ja lannoitteesta ei tietoakaan. Siinä mielessä ihme, että edes muutama selvisi :D Ja yksi oikein jaksoi kukkiakin.
Otin nämä meidän terassille, että muistaisin ne :D Tässä olleen lumihiutale-orvokki-systeemin taas siirsin verenpisaroiden paikalle takapihalle.
Oikein nätiltä näyttää lumihiutale pylvään päällä. Nyt harmittaa, kun olen koko kesän leikellyt liian alas kasvaneita versoja, mutta tämä olikin ennen penkillä. Nyt se saa kasvaa niin alas kuin haluaa :)
Vielä kärhötilannetta köynnöslaatikon osalta. Alppikärhöthän oli leikattuja, kun osti ne. En odottanut niiden tekevän vielä tänä kesänä kukkia, mutta niin vain nuppuja alkoi ilmaantua. Olen kuullut, että alppikärhö ilmeisesti kukkii toisenkin kerran kesässä, mutten uskonut että alasleikatut kukkisivat ollenkaan.
Yksittäinen kukka, toinen oli sen verran lehdistön varjossa, etten saanut sitä samaan kuvaan. Nuppuja on vielä muutama, mutta ne ei ole auenneet. Alempana vielä se näiden kahden keskellä kasvava viinikärhö. Laitanpa ensin kuvan, miltä sen kukan pitäisi näyttää. Sen jälkeen näette, millainen ensimmäisestä kukasta tuli :D
Ei se ihan "kuvankaunis" ole :D Ja nimi 'Elegans' on suhteellisen kaukana tästä. Mutta toivo ei ole menetetty, nuppuja on valtavasti. Luulin ensin, että tämä tekisi jalokärhöjen tapaan vain pari kukkaa, kun pitkään ei näkynyt kuin tämän yhden nuppu. Tämä tuleekin täyteen kukkia, toivon tosiaan, että seuraavat on nätimpiä :D






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! :)