Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruusu. Näytä kaikki tekstit

14. heinäkuuta 2014

President ja Elizabeth

Pihalla kukkii tällä hetkellä jalokärhö President ja jaloruusu Elizabeth. Kärhön olen saanut äidiltäni, ja ruusun mieheni siskolta :)

President on kukki jo viime vuonnakin, mutta vain yhdellä kukkavarrella. Tänä vuonna versoja on kaksi, mutta ne ovat jostain syystä tuplasti lyhyempiä, vaikka kasvukausi alkoikin aikaisin.


Myskimalvatkin aloittelevat. Jostain syystä niissä ei ole juurikaan lehtiä, mutta onneksi kukkia senkin edestä. En kyllä varmaan ole muistanut lannoittaa niitä.


Ruusussa on kolme kukkaa, joista kaksi auki, ja yksi nupulla. En erityisesti ole punaisten ruusujen ystävä, luulen, että tämä löytää vielä paikkansa mökiltä.


Seuraavaksi ovat vuorossa myskimalvat ja meksikonhanhikki :)

30. kesäkuuta 2014

Pioni ja jalopähkämö

Toinenkin pioni kotipihalla kukkii tänä vuonna. Ostin samana vuonna kaikki kolme pionia, joista yksi on kukkinut jo kahtena vuotena. Tässäkin oli kolme nuppua, mutta kaksi kuivui pois. Kolmannessakin oli tänä vuonna nupunaiheet, jotka eivät kuitenkaan kehittyneet.

Mutta tässä tämä kaunotar, olen iloinen yhdestäkin nupusta, toivotaan ensi vuodelle sitten enemmän :)


Työkaverilta saatu jalopähkämö kukkii juuri nyt. En olisi osannut tällaista kasvia valita itse, mutta tykkään siitä todella paljon. Kuvan penkki perustettiinkin vain työkaverin taimituliaisille, ja olen siihen tyytyväinen. Parin vuoden päästä penkki on varmasti parhaimmillaan :)







Jalopähkämöiden reunoille on tarkoitus tulla valkoista kesäpikkusydäntä, jota jo toisella puolen penkkiä onkin. Odotan, että se leviää, jotta saan jakopaloja sitten istuttaa. En uskalla kaupasta ostaa, jos ostankin vääränlaisen. Kun ihan satavarma en ole, että onko tämä kesä- vai kevätpikkusydän :D

Miehen siskolta saatu ruusu 'Elizabeth' on tehnyt neljä nuppua. Ne vain ehtivät peittyä kirvoihin, ennen kuin huomasin ne, mutta ehkä ne vielä aukeavat. Tämä yksi ainakin näyttää melkein lupaavalta.


Pienen pieni keto-orvokki jatka kukkimista. Ilmeisesti pitää siitä, että välillä unohdan sitä kastella :D


Haluaisin kylvää tuota mökille johonkin, kunhan löydän sopivan paikan. Se on niin soma :)

8. huhtikuuta 2014

Lisää taimia, ja pihakierros

Tänään oli ruukutushommia. Aiemmin kylvetyt salviat, timjamit, ruohosipulit, orvokit ja samettikukat pääsivät turveruukkuihin. Menestyneimmät siirtyvät niistä mökille kasvilavoille toukokuussa.

Chilit olen myös siirtänyt kertakäyttökuppeihin. Kasvattelen niitä niissä vähän aikaa, että erottaa hyvät taimet heikoista. Ei olisi ollut rahaa ostaa noin montaa ruukkua :D Ja jos näyttää, että taimia jää liikaa, noita on sitten kätevä jakaa ystäville.


Tässä vielä lähikuvaa vahvimmista taimista. Kasvualustan sekoitin taimimullasta ja vermikuliitista. Lannoitteena kupeissa kanankakkapuikot.


Hortensiakin on vielä hengissä, ja kasvattelee uusia lehtiäkin :)


Kylvin lisäksi muutaman yrttisiemenmattoja ruukkuihin. Sieltä on tulossa korianteria, persiljaa, ruohosipulia, minibasilikaa ja minttua. Hajuherneetkin kylvin tänään. Monta kymmentä siementä pääsi turvepelletteihin itämään. En vain viitsinyt kuvata niitä.

Pihalla sen sijaan tein kameran kanssa kierroksen. Tulppaanit on kasvaneet harson alla, myskimalva ja meksikonhanhikki pukkaa jo uutta lehteä. Pionitkin pilkistää taustalla. Olen pitänyt harsoa päällä, koska kasvu alkoi jo maaliskuun puolella, ja täällä on vielä kovia yöpakkasia välillä.


Eilen leikkasin juhannusruusupensasta. Taisin innostua hieman liikaa, ainakaan tänä vuonna ei ole montaakaan kukkaa odotettavissa näin kovan harvennuksen jälkeen. Oli toisaalta pakko leikata paljon, koska pensaassa oli niin paljon kuolleita oksia, ja se oli alkanut menettää muotoaan.


Tähän loppuun vielä kuva viime viikolla ostetuista orvokeista, että olisi edes yksi keväinen kuva postauksessa :D


Ensi kerralla juttua autotallissa talven viettäneistä kasveista, kärhö oli jo varkain lähtenyt kasvuun :)

13. heinäkuuta 2013

Pihan kuulumisia

Tuntuu, ettei voi kirjoittaa postausta, kun ei ole mitään kunnollista kerrottavaa. Mutta lähinnähän tämä on päiväkirja itselle, niin saa höpöttää joutavia ;)

Päällimmäisenä, miksi tein tämän postauksen on, kun sain kälyltä ruusupensaan, 'Amsterdamin'. Se oli aika huonossa hapessa tänne tullessa, ja kaivettiinkin se ensitöikseen maahan, ja yritin sille jonkinlaisen istutusleikkauksen tehdä. En oikein tiedä ruusuista vielä mitään, olenkin lähinnä perehtynyt pioneihin ja kärhöihin. Tässä kuitenkin pari surkeaa tynkää, jotka katteen alta näkyvät :D


Tämän asetelman orvokit taas leikkasin matalaksi, pitkin hampain. Teki valtavasti kukkia, mutta varret alkoivat jo olla niin pitkät. Leikkasin varret alle viisisenttisiksi, ja nyt jo tulee uusia nuppuja, vain muutaman päivän jälkeen. Vaikka nätiltähän lumihiutale yksinäänkin näyttää :)


Juhannusruusu pari päivää sitten, on ollut juhannuksesta asti kukassa, ja vieläkin on nuppuja :D


Päivitystä kärhö-/verenpisararuukkujen tilaan. Ensin kuva kesäkuun alkupuolelta, jonka olenkin täällä aiemmin julkaissut, mutta vertailun vuoksi tähänkin.


Seuraava kuva on muutama päivä sitten otettu. Edelleen toisen ruukun kasvit voivat paljon paremmin, mikä on tosi jännä, koska ovat samoissa olosuhteissa samalla hoidolla olleet... Ehkä loppukesästä korvaan huonovointiset kasvit toisilla.


Ja täytyy vielä näyttää keskeneräinen kukkapenkki tällä hetkellä. Kertoilinkin enemmän tästä mun ainoasta kunnollisesta kukkapenkistä aiemmin täällä. Vihdoin sain päätettyä, millä reunustan penkin, ja ostin kiviä. Aloin niitä asettelemaan paikalleen, mutta nyt sain ajatuksen kukkapenkin laajentamisesta terassiin ja taloon asti. Koska ruohonleikkuri ei mahdu noista väleistä kulkemaan, niin joudun muuten ruohosaksilla siistiä nuo typerät väliköt :D

Jalokärhö 'Multi Blue' avasi toisenkin nuppunsa, edellinen kukka kukki kolmisen viikkoa. Nyt siitä on jäljellä hassu pörröpallo, ja kärjessä on vielä kolmaskin nuppu tulossa :) Myskimalvakin aloitti kukinnan, ja liljoissa on jo valtavat nuput.


Kylvin alkukesästä muutamia yrttejä, ja latvoin minibasilikan yhtenä päivänä. Piti laittaa talteen poimitut lehdet, ja tein tomaatti-valkosipuli -salaatin. Tämä on ihanan helppo tehdä! Tomaatit, valkosipulimurska, basilika ja oliiviöljy vain sekaisin, ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Tein tätä ensi kertaa, ja huomasin, että tomaateista olisi kannattanut ottaa siemenet pois :D Mutta hyvältä maistui näinkin, ensi kerralla sitten!


Ja koska tykkään valokuvata, vielä kuvaa mun lemmikistä, terassihortensiasta! Olen varmaan jotain tehnyt oikein, kun tekee mun hoidon aikana jo toista kukkaoksaa, ja molemmat ovat hyvällä nupulla :) Vai onkohan hortensia aina näin helppo ;D


Ensin luulin, ettei mulla ollut mitään asiaa, mutta tuntui vai olevan :D Tänään on muuten mun ja mun miehen viisivuotishääpäivä, juhlimme sitä ihan lasten kanssa saunomalla ja oleskelemalla pihalla. Grillataan ja nautitaan :) Hyvää viikonloppua!

1. heinäkuuta 2013

Kesäkuussa kukkineita

Ajattelin tehdä ns. kokoelmapostauksen kesäkuussaa kukkineista, kun tein sellaisen toukokuustakin :) Varmaan samoja kuvia näkee, mitä olen täällä esitellytkin, mutta tälläiset postaukset olisi hyviä muistutuksia itsellekin että mitkä kukkii milloinkin :)

Valkoinen pihasyreeni avasi kukkansa vasta kesäkuun puolella

Unkarin syreeni kesäkuun alussa


Kiinanpioni 'Amabilis' kukki tänä vuonna, kaksi muuta eivät tehneet vielä edes nuppuja. Kuva on kesäkuun puolivälistä. Toinenkin nuppu aukesi, ja juhannuksen aikaan molemmat olivat jo kuihtuneet.


Juhannusruusu aukaisi ensimmäiset kukkansa juuri ennen juhannusta. Kukkii vieläkin, ja nuppujakin on vielä. En muista, että tämä olisi näin vaiheittain kukkinut ennen, on ennemmin tehnyt kaikki kukat melkein kerralla. Mutta olikin jotenkin kärsineen oloinen keväällä, täytynee hieman nuorentaa tätä.


Jalokärhö 'Multi Blue'. Kesäkuun alussa ostettu heräteostos, tämä olikin juuri edellisessä postauksessa. Sanon nyt vielä, että rakastuin tähän :D

Terassihortensia (sillä nimellä myyty), jonka ostoa olen useamman vuoden harkinnut. Oon kovin ihastunut hortensioihin, mutten ole malttanut aiemmin ostaa, koska ovat lähinnä kesäkukkia näin pohjoisessa. Ajattelin kuitenkin kokeilla tämän talvettamista ruukussa autotallissa, mutta jos ei talvehdi, niin ensi vuonna ostan ehdottomasti uuden. Tämä on edelleen kauniissa kukassa :)