Pihalla kukkii tällä hetkellä jalokärhö President ja jaloruusu Elizabeth. Kärhön olen saanut äidiltäni, ja ruusun mieheni siskolta :)
President on kukki jo viime vuonnakin, mutta vain yhdellä kukkavarrella. Tänä vuonna versoja on kaksi, mutta ne ovat jostain syystä tuplasti lyhyempiä, vaikka kasvukausi alkoikin aikaisin.
Myskimalvatkin aloittelevat. Jostain syystä niissä ei ole juurikaan lehtiä, mutta onneksi kukkia senkin edestä. En kyllä varmaan ole muistanut lannoittaa niitä.
Ruusussa on kolme kukkaa, joista kaksi auki, ja yksi nupulla. En erityisesti ole punaisten ruusujen ystävä, luulen, että tämä löytää vielä paikkansa mökiltä.
Seuraavaksi ovat vuorossa myskimalvat ja meksikonhanhikki :)
Hyvin aloittelevan puutarhaintoilijan päiväkirjamuotoinen blogi. Tarkoitus muuttaa n. 600m2 lähiötontti puutarhaksi, joksi sitä ei edellisten omistajien aikana ole voinut hyvällä tahdollakaan kutsua. Kasveista ei ole juurikaan kokemusta, mutta intoa sitäkin enemmän ;) Blogi päivittyy, kun pienessä pihassamme jotain tapahtuu. IV-vyöhykkeellä asustelemme.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myskimalva. Näytä kaikki tekstit

14. heinäkuuta 2014
8. maaliskuuta 2014
Keväänmerkkejä!
Kävin kurkistelemassa ja kuvaamassa, olisko jotain ilmestynyt jo maanpinnalle :) Tällaisia löytyi:
Lisäksi naistenpäivän kunniaksi ostin itselleni hortensian, kun vitosella sai :D Edellisen vuoden ostos ei välttämättä ole talvehtinut, kun unohdin käydä kastelemassa sitä autotallissa talvella.
Ensi viikon vapailla sitten siivoamaan kukkapenkkejä! Saa ensimmäiset rikkaruohotkin jo nyppiä :D
![]() |
| Narsisseja mökillä |
![]() |
| Se on tulppaani! |
![]() |
| Myskimalvat talvehtivat |
![]() |
| Näistä en erityisemmin välitä |
Lisäksi naistenpäivän kunniaksi ostin itselleni hortensian, kun vitosella sai :D Edellisen vuoden ostos ei välttämättä ole talvehtinut, kun unohdin käydä kastelemassa sitä autotallissa talvella.
Ensi viikon vapailla sitten siivoamaan kukkapenkkejä! Saa ensimmäiset rikkaruohotkin jo nyppiä :D
29. heinäkuuta 2013
Satunnaisia kukkijoita
Keväällä istututtamani idänkurjenpolvi (Geranium Himalayense 'Plenum') on nyt puhjennut kukkaan :) Tai yksi viidestä, mutta eiköhän ne muut ehdi perässä. Tässä kuitenkin kukkiva yksilö, on se vaan nätti <3 Se on melko maata vasten, niinkuin lehdetkin, joten jouduin hieman kohottaa sitä, että sain kuvattua :)
Ja viime postauksessa näytin viinikärhön kukan, miten se ei vastannukaan myyntilapun kuvaa. Se olikin hitaasti aukeavaa lajia, luulisin, että se on nyt vasta kokonaan auki :D Tosi nätti, ja kukkia on avautunut enemmänkin. Laitan myöhemmin kokonaiskuvaa :)
Ja yksi hämmästyksen aihe, orvokki on levinnyt meidän nurmikolle :D En käsitä, miten se on sinne päässyt, kun en ole antanut sen tehdä siemenkotia! Oon tosin heittänyt kuihtuneet kukat nurmikolle, mutta silti. Pieni ja söpö se on, harmi että menehtyy seuraavan ruohonleikkuun aikaan.
Ja vielä lopuksi pieni kimppu, jonka tein serkulleni sen syntymäpäiväksi. En ehtinyt parempaa kuvaa saada, kun kymmenen minuuttia ennen lähtöä päätin koko kimpun tehdä :D
Siitä löytyy kuunliljan kukinto ja itämäisen liljan nuput korkeimpana, myskimalvaa ja viinikärhön kukka keskeltä, ja kuuniljan lehtiä reunoilta. Tykkään erityisesti liljan nupuista, sekä myskimalvasta, jonka siemenkodat on koristeellisia kimpussa :)

13. heinäkuuta 2013
Pihan kuulumisia
Tuntuu, ettei voi kirjoittaa postausta, kun ei ole mitään kunnollista kerrottavaa. Mutta lähinnähän tämä on päiväkirja itselle, niin saa höpöttää joutavia ;)
Päällimmäisenä, miksi tein tämän postauksen on, kun sain kälyltä ruusupensaan, 'Amsterdamin'. Se oli aika huonossa hapessa tänne tullessa, ja kaivettiinkin se ensitöikseen maahan, ja yritin sille jonkinlaisen istutusleikkauksen tehdä. En oikein tiedä ruusuista vielä mitään, olenkin lähinnä perehtynyt pioneihin ja kärhöihin. Tässä kuitenkin pari surkeaa tynkää, jotka katteen alta näkyvät :D
Tämän asetelman orvokit taas leikkasin matalaksi, pitkin hampain. Teki valtavasti kukkia, mutta varret alkoivat jo olla niin pitkät. Leikkasin varret alle viisisenttisiksi, ja nyt jo tulee uusia nuppuja, vain muutaman päivän jälkeen. Vaikka nätiltähän lumihiutale yksinäänkin näyttää :)
Juhannusruusu pari päivää sitten, on ollut juhannuksesta asti kukassa, ja vieläkin on nuppuja :D
Päivitystä kärhö-/verenpisararuukkujen tilaan. Ensin kuva kesäkuun alkupuolelta, jonka olenkin täällä aiemmin julkaissut, mutta vertailun vuoksi tähänkin.
Seuraava kuva on muutama päivä sitten otettu. Edelleen toisen ruukun kasvit voivat paljon paremmin, mikä on tosi jännä, koska ovat samoissa olosuhteissa samalla hoidolla olleet... Ehkä loppukesästä korvaan huonovointiset kasvit toisilla.
Ja täytyy vielä näyttää keskeneräinen kukkapenkki tällä hetkellä. Kertoilinkin enemmän tästä mun ainoasta kunnollisesta kukkapenkistä aiemmin täällä. Vihdoin sain päätettyä, millä reunustan penkin, ja ostin kiviä. Aloin niitä asettelemaan paikalleen, mutta nyt sain ajatuksen kukkapenkin laajentamisesta terassiin ja taloon asti. Koska ruohonleikkuri ei mahdu noista väleistä kulkemaan, niin joudun muuten ruohosaksilla siistiä nuo typerät väliköt :D
Jalokärhö 'Multi Blue' avasi toisenkin nuppunsa, edellinen kukka kukki kolmisen viikkoa. Nyt siitä on jäljellä hassu pörröpallo, ja kärjessä on vielä kolmaskin nuppu tulossa :) Myskimalvakin aloitti kukinnan, ja liljoissa on jo valtavat nuput.
Kylvin alkukesästä muutamia yrttejä, ja latvoin minibasilikan yhtenä päivänä. Piti laittaa talteen poimitut lehdet, ja tein tomaatti-valkosipuli -salaatin. Tämä on ihanan helppo tehdä! Tomaatit, valkosipulimurska, basilika ja oliiviöljy vain sekaisin, ja maustetaan suolalla ja pippurilla. Tein tätä ensi kertaa, ja huomasin, että tomaateista olisi kannattanut ottaa siemenet pois :D Mutta hyvältä maistui näinkin, ensi kerralla sitten!
Ja koska tykkään valokuvata, vielä kuvaa mun lemmikistä, terassihortensiasta! Olen varmaan jotain tehnyt oikein, kun tekee mun hoidon aikana jo toista kukkaoksaa, ja molemmat ovat hyvällä nupulla :) Vai onkohan hortensia aina näin helppo ;D
Ensin luulin, ettei mulla ollut mitään asiaa, mutta tuntui vai olevan :D Tänään on muuten mun ja mun miehen viisivuotishääpäivä, juhlimme sitä ihan lasten kanssa saunomalla ja oleskelemalla pihalla. Grillataan ja nautitaan :) Hyvää viikonloppua!

Tunnisteet:
hortensia,
jalokärhö,
juhannusruusu,
kukkapenkki,
leikkaus,
lilja,
lumihiutale,
myskimalva,
orientaalililja,
orvokki,
resepti,
ruusu,
terassihortensia,
verenpisara
15. kesäkuuta 2013
Pionipenkki
Tilasin työkaverin kautta puutarhalehden, ja jommankumman palkkiona oli neljä pionia, ja päätettiin laittaa ne puoliksi. Kun ne saapuivat, mulla ei ollut mitään paikkaa niille, tässä pihassa kun ei varsinaista kukkapenkkiä ollut. Siispä kaivettiin sellainen, ja katsoin melko turvalliseksi paikaksi terassin päädyn olohuoneen ikkunan alla. Tehtiin penkistä kolmikulmainen pyöristetyllä pitkällä sivulla.
Tässä viimevuotisessa kuvassa penkki vastakaivettuna, ja pionit istutettuna. Koska penkistä tuli tämän mallinen, kävin taimistolta hakemassa vielä kolmannen pionin kaveriksi. Muissa kulmissa myskimalvat.
Noin vuosi on kulunut, enkä ole vieläkään saanut rajattua penkkiä :D En vain ole keksinyt mitään kivaa, millä sen rajaisi. Talvella oikeassa reunassa olevat myskimalvat menehtyivät, mutta vasemmanpuoleiset selvisivät hengissä. Lisäksi sitä on kylväytynyt pitkin penkkiä, ja kitkin sen muualta pois, paitsi jäljelle jääneiden vierestä.
Pionit on kasvaneet mukavasti, ja yksi niistä teki kaksi nuppua, joista toinen on jo auennut. Pionien sekaan on tänä ja viime vuonna istutettu itämaisia liljoja, punaisia ja valkoisia.
Edustalla jo kukkineet tulppaaninvarret, joiden peitoksi hankein meksikonhanhikkia ja idänkurjenpolvea. Nämä kuitenkin ehtivät mukaan vasta ensi vuonna, kun juurakoina ne tilasin.
Oikealla näkyy surkean näköisiä varsia, ne ovat kaivettu hiljattain äidin kukkapenkistä. Valkovuokkoa ja kevätesikkoa sieltä otin, toivottavasti voimaantuvat vielä tälle vuodelle.
Penkin vasemmalla reunalla on kaksi jalokärhöä, jotka laitoin sinne jo viime vuonna. Saavat kiivetä tukia pitkin terassin kaiteelle. Keskellä penkkiä pyramidissa on myös jalokärhö, ja pyramidi on samanlaista kiiltävän mustaa ainetta, kuin pionien tukikehikko.
Tässä kuva auenneesta pionin nupusta. Pioni on kiinanpioni nimeltään 'Amabilis'.
Kukkapenkin perustaminen on ärsyttävän hidasta touhua. Mulla pitäisi olla kaikki heti, mikään ei saisi kuolla tai kasvaa missään muualla, kuin mihin olen sen laittanut. Näistä periaatteista pitänee hieman tinkiä, ettei aivan menetä hermoja kasviensa kanssa :D

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)