Tästä postauksesta tulikin melkoista ihmettelyä, mutta suodaan se aloittelijalle :D
Muutama kuva pihalta. Ihmettelen, miten kauan tulppaani voi kukkia. Aiemmin auennut ja nyt edesmennyt liljatulppaani kukki vain muutaman päivän. Tämä 'Queen of Night' on ollut kukassa jo puolitoista viikkoa, ja näyttää edelleen hyvältä.
Tulppaanien alla kasvaa meksikonhanhikkia ja idänkurjenpolvea. Idänkurjenpolvi on jo kivasti nupulla, ja niitä on paljon! Viime vuonna, kun juurakon istutin, sain vain pari kukkaa. Nyt on lupaus enemmästä, vaikka lähikuvasinkin vain yhden verson nuput :)
Ihmettelen myös, miten paljon kukkia voi yhteen orvokkiin tulla :D Oon odottanut, milloin nyppimisurakka alkaa, mutta nämäkin tuntuvat vain kestävän.
Autotallissa talvetettu hortensia puskee jo hyvin uutta kasvua. En tiedä, ehtiikö kukkaan kesän aikana, mutta sainpas sen sentään säilymään hengissä ;)
Lisäksi mun pienet chilivauvat pääsivät ulkoilemaan eilen ensimmäistä kertaa. Jaksan kyllä vain ihmetellä, miten helmikuussa kylvetyt kasvit voivat olla vielä näin pieniä :D Oikealla puolen laatikkoa mukana roikkuu vielä muutama huonolaatuinenkin taimi, mutta yritän tukea niitä, ja katsoa mitä tapahtuu.
Epäilen, että ovat liian pienissä purkeissa. Pitää kokeilla ruukunvaihtoa jos se auttaisi. Mutta ei meinaa uskaltaa, kun varret ovat niin hentoisia vielä :D
Hyvin aloittelevan puutarhaintoilijan päiväkirjamuotoinen blogi. Tarkoitus muuttaa n. 600m2 lähiötontti puutarhaksi, joksi sitä ei edellisten omistajien aikana ole voinut hyvällä tahdollakaan kutsua. Kasveista ei ole juurikaan kokemusta, mutta intoa sitäkin enemmän ;) Blogi päivittyy, kun pienessä pihassamme jotain tapahtuu. IV-vyöhykkeellä asustelemme.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulppaani. Näytä kaikki tekstit

4. kesäkuuta 2014
26. toukokuuta 2014
Kukkapilviä
Tällä hetkellä pihassa loistavat valkokukkaiset puut ja pensaat. Norjanangervoissa ja pilvikirsikassa on mahtavat kukkapilvet, ja kriikuna ja kirsikka ovat täydessä kukassa. Tuli "muutama" kuva otettua :D
Perheomenapuussa kukkii pari lajiketta, ja marjasinikuusamakin teki muutaman nupun, pensas on vain vielä kovin nuori.
Tulppaaneista kukassa on nyt 'Queen of the Night', kun penkin vaaleankeltaiset ovat jo terälehtensä osin tiputtaneet. Pitäisikin napsia kukkavarret pois, ettei siementen kehittäminen vie sipulin voimia. Tänä kesänä päätän jättää sipulit maahan, viime vuonna nostin ne ylös kesäksi.
Vielä viimeisenä ensimmäinen kukkiva kielo.

23. toukokuuta 2014
Pihan kukkijoita, ja muutama uusi tulokas
Kuvasin eilen pihan tulppaanitilannetta. Kerrottu kaksivärinen tulppaani on aukaisemassa nuppujaan, liljatulppaanit kukkivat, ja 'Queen of the Night' kukkii myös pian. Sen sijaan 'Black Parrot' on vielä tiukasti nupussa, mutta onkin hyvä, etteivät kaikki kuki (ja kuihdu) samaan aikaan :)
Tässä penkki kuvattuna edestäpäin, ei saa katsoa edelleen keskeneräistä reunusta :D Viime vuonna keskellä takana oleva pioni kukki kahdella kukalla, tänä vuonna nuppuja on viisi. Myös reunimmaisissa pioneissa näkyy muutama nuppu, toivottavasti jaksavat kukkia.
Kevätesikko kukkii myös oikeassa reunassa, valkovuokkojen jo kuihduttua. Kun kukinta on ohi, siirrän esikkoraasun keskemmälle penkkiä, koska se meinaa jo peittyä vuokon alle, joka leviää kovasti.
Viime vuonna pystytetyn köynnösseinän taakse siirsin kieloja vanhasta kukkapenkistä. Hyvin nousevat tiiviistä savimaastakin, vaikka nousivat niin myöhään, että alkoi jo arveluttaa. Nämä ovat säleikköjen "takana", toisessa kuvassa näkyy hieman meidän takapihaa, jota yritetään säleiköllä näkösuojata.
Tässä terassin penkin ruukut. Valkeat orvokit ostin jo maaliskuussa, ja ovat nyt uudelleen kukassa. Ne ehtivät jo paleltuakin yhden kymmenen pakkasasteen yön jäljiltä, mutta sitkeällä hoidolla sain ne virkoamaan :D Violetit orvokit korissa on tuliainen ystävältä.
Mökillä mustaherukat ovat siementäneet minne sattuu, joten taimia on runsaasti tarjolla. Otin ämpäriin muutaman jaettavaksi tutuille. Vieressä ystävältä (joka toi orvokitkin), vaihtarina saatu vadelmapensaan taimi 'Maurin Makea'.
Vanhin poika toi yllättäen mummulasta tullessan pari kirsikkapensaan versoa, joilla oli mahtava juuri :D Sanoin, että se on sitten hänen pensas, ja hän oli heti innokkaana valitsemassa paikkaa ja tarttumassa lapioon :D Niin se kuitenkin meni, että vaivihkaa mina päätin paikan, ja isi kaivoi kuopan :D
Naapurilta pari vuotta sitten saatu kirsikkapensas jo kukkii. Tänään kriikunat, norjanangervot, ja pilvikirsikkakin olivat täydessä kukassa.
Seuraavaksi sitten saakin kuvata omenapuita, joissa on jo paljon aukeavia nuppuja :) Mökillä tapahtuu myös, enemmäm vielä kuin kotona, joten tekisi mieli olla siellä koko ajan :D

12. toukokuuta 2014
Pihan päivittelyä
Kotipuutarhassa ei ole paljoa tapahtunut, kun olemme mökkeilleet ahkerasti, ja hoitaneet puutarhaa siellä.
Tässä muutamia kuvia viime viikolta, missä vaiheessa kasvu täällä IV-vyöhykkeellä on :)
Ylläolevaan uuteen penkkiin istutin viime syksynä muutamia työkaverilta saatuja kasveja. Vasemmalla väriminttua, keskellä kolme jalopähkämöä, kulmassa pioni. Lyhyempään osioon oli tarkoitus tulla ainoastaan kuunliljoja, mutta sinne nyt eksyi muutama kielokin, kun ne kasvoivat niin tiheässä. Ei haittaa, kielot on ehtineet kukkia, ennenkuin kuunliljat peittävät ne alleen :) Väleihin istutin tulppaaneja, ja yhdellä pitkällä sivulla on kesäpikkusydäntä.
Kulmapenkissä valkovuokko lopettelee kukintaa, ja tulppaanit ovat juuri aukaisemassa nuppujaan.
Tässä viikko sitten otettuja kuvia. Laitoin lisäksi alustavasti kivet ympäröimään penkkiä, pitäisi vielä saada kaivettua nurmikko alta pois, ja tehtyä pohja niille.
Samasta penkistä myös nousevat liljat, ja ihan pikkuiset kärhön alut. Ensimmäisen kuvan jalokärhön versot olivat paleltuneen talvella, mutta juurista pukkaa jo uutta kasvua. Alemman kuvan jalokärhö 'President' taas talvehti verson alaosasta, joten vanhaan versoon on kasvamassa jo lehtiä parin kymmenen sentin korkeudelta.
Ja lisäksi kylvämäni chilit ovat vihdoin tehneet sirkkalehtien lisäksi muutaman varsinaisen lehden! Tämä chilinkasvatus ei kärsimättömän hommaa olekaan, oon monta kertaa meinannut pistää taimet jo mäelle, kun eivät kasva :D
Hyvännäköisiä taimia on kymmenisen kappaletta, lisäksi olen vaalinut muutamaa heikompaa, jos siitä vielä voimaantuisivat. Kylvin siemenet tosiaan turvepelletteihin, ja niiden jäätyä pieniksi istutin taimet kertäkäyttökuppeihin, joihin tein reiät pohjaan. Kun en tiennyt kuinka moni taimi mulle tulee jäämään, en raaskinut vielä jokaiselle ostaa ruukkua :D

8. huhtikuuta 2014
Lisää taimia, ja pihakierros
Tänään oli ruukutushommia. Aiemmin kylvetyt salviat, timjamit, ruohosipulit, orvokit ja samettikukat pääsivät turveruukkuihin. Menestyneimmät siirtyvät niistä mökille kasvilavoille toukokuussa.
Chilit olen myös siirtänyt kertakäyttökuppeihin. Kasvattelen niitä niissä vähän aikaa, että erottaa hyvät taimet heikoista. Ei olisi ollut rahaa ostaa noin montaa ruukkua :D Ja jos näyttää, että taimia jää liikaa, noita on sitten kätevä jakaa ystäville.
Tässä vielä lähikuvaa vahvimmista taimista. Kasvualustan sekoitin taimimullasta ja vermikuliitista. Lannoitteena kupeissa kanankakkapuikot.
Hortensiakin on vielä hengissä, ja kasvattelee uusia lehtiäkin :)
Kylvin lisäksi muutaman yrttisiemenmattoja ruukkuihin. Sieltä on tulossa korianteria, persiljaa, ruohosipulia, minibasilikaa ja minttua. Hajuherneetkin kylvin tänään. Monta kymmentä siementä pääsi turvepelletteihin itämään. En vain viitsinyt kuvata niitä.
Pihalla sen sijaan tein kameran kanssa kierroksen. Tulppaanit on kasvaneet harson alla, myskimalva ja meksikonhanhikki pukkaa jo uutta lehteä. Pionitkin pilkistää taustalla. Olen pitänyt harsoa päällä, koska kasvu alkoi jo maaliskuun puolella, ja täällä on vielä kovia yöpakkasia välillä.
Eilen leikkasin juhannusruusupensasta. Taisin innostua hieman liikaa, ainakaan tänä vuonna ei ole montaakaan kukkaa odotettavissa näin kovan harvennuksen jälkeen. Oli toisaalta pakko leikata paljon, koska pensaassa oli niin paljon kuolleita oksia, ja se oli alkanut menettää muotoaan.
Tähän loppuun vielä kuva viime viikolla ostetuista orvokeista, että olisi edes yksi keväinen kuva postauksessa :D
Ensi kerralla juttua autotallissa talven viettäneistä kasveista, kärhö oli jo varkain lähtenyt kasvuun :)

Tunnisteet:
chili,
hortensia,
juhannusruusu,
kiinanpioni,
kylvö,
kääpiösamettikukka,
leikkaus,
meksikonhanhikki,
orvokki,
pioni,
ruohosipuli,
ruukku,
ruusu,
salvia,
timjami,
tulppaani,
tuoksuherne
8. maaliskuuta 2014
Keväänmerkkejä!
Kävin kurkistelemassa ja kuvaamassa, olisko jotain ilmestynyt jo maanpinnalle :) Tällaisia löytyi:
Lisäksi naistenpäivän kunniaksi ostin itselleni hortensian, kun vitosella sai :D Edellisen vuoden ostos ei välttämättä ole talvehtinut, kun unohdin käydä kastelemassa sitä autotallissa talvella.
Ensi viikon vapailla sitten siivoamaan kukkapenkkejä! Saa ensimmäiset rikkaruohotkin jo nyppiä :D
![]() |
| Narsisseja mökillä |
![]() |
| Se on tulppaani! |
![]() |
| Myskimalvat talvehtivat |
![]() |
| Näistä en erityisemmin välitä |
Lisäksi naistenpäivän kunniaksi ostin itselleni hortensian, kun vitosella sai :D Edellisen vuoden ostos ei välttämättä ole talvehtinut, kun unohdin käydä kastelemassa sitä autotallissa talvella.
Ensi viikon vapailla sitten siivoamaan kukkapenkkejä! Saa ensimmäiset rikkaruohotkin jo nyppiä :D
15. kesäkuuta 2013
Pionipenkki
Tilasin työkaverin kautta puutarhalehden, ja jommankumman palkkiona oli neljä pionia, ja päätettiin laittaa ne puoliksi. Kun ne saapuivat, mulla ei ollut mitään paikkaa niille, tässä pihassa kun ei varsinaista kukkapenkkiä ollut. Siispä kaivettiin sellainen, ja katsoin melko turvalliseksi paikaksi terassin päädyn olohuoneen ikkunan alla. Tehtiin penkistä kolmikulmainen pyöristetyllä pitkällä sivulla.
Tässä viimevuotisessa kuvassa penkki vastakaivettuna, ja pionit istutettuna. Koska penkistä tuli tämän mallinen, kävin taimistolta hakemassa vielä kolmannen pionin kaveriksi. Muissa kulmissa myskimalvat.
Noin vuosi on kulunut, enkä ole vieläkään saanut rajattua penkkiä :D En vain ole keksinyt mitään kivaa, millä sen rajaisi. Talvella oikeassa reunassa olevat myskimalvat menehtyivät, mutta vasemmanpuoleiset selvisivät hengissä. Lisäksi sitä on kylväytynyt pitkin penkkiä, ja kitkin sen muualta pois, paitsi jäljelle jääneiden vierestä.
Pionit on kasvaneet mukavasti, ja yksi niistä teki kaksi nuppua, joista toinen on jo auennut. Pionien sekaan on tänä ja viime vuonna istutettu itämaisia liljoja, punaisia ja valkoisia.
Edustalla jo kukkineet tulppaaninvarret, joiden peitoksi hankein meksikonhanhikkia ja idänkurjenpolvea. Nämä kuitenkin ehtivät mukaan vasta ensi vuonna, kun juurakoina ne tilasin.
Oikealla näkyy surkean näköisiä varsia, ne ovat kaivettu hiljattain äidin kukkapenkistä. Valkovuokkoa ja kevätesikkoa sieltä otin, toivottavasti voimaantuvat vielä tälle vuodelle.
Penkin vasemmalla reunalla on kaksi jalokärhöä, jotka laitoin sinne jo viime vuonna. Saavat kiivetä tukia pitkin terassin kaiteelle. Keskellä penkkiä pyramidissa on myös jalokärhö, ja pyramidi on samanlaista kiiltävän mustaa ainetta, kuin pionien tukikehikko.
Tässä kuva auenneesta pionin nupusta. Pioni on kiinanpioni nimeltään 'Amabilis'.
Kukkapenkin perustaminen on ärsyttävän hidasta touhua. Mulla pitäisi olla kaikki heti, mikään ei saisi kuolla tai kasvaa missään muualla, kuin mihin olen sen laittanut. Näistä periaatteista pitänee hieman tinkiä, ettei aivan menetä hermoja kasviensa kanssa :D

7. kesäkuuta 2013
Tänä vuonna toukokuussa kukkineita
Ei tahdo saada tätä blogia kunnolla käyntiin. Olenkin pitkään miettinyt puutarhablogin perustamista, mutta on tuntunut, ettei sille ole aikaa. Niinkuin ei tunnu olevan :D Laitan tähän muutaman kuvan kasveista, jotka on kukkineet toukokuussa.
Tässä kielo, jonka nuppujen kerroin viimeksi auenneen:
Omenan kukat ehtivät tällä välin jo kukkia, ja lakastua pois. Otin niistä kuitenkin kuvat. Meillä on kaksi omenapuuta, perheomenapuu kolmella jo unohtuneella lajikkeella sekä rautatieomenapuu.
Ensin perheomenapuu, jonka vieressä on meidän pieni kielo- ja kuunliljapenkki. Taustalla leikkimökin edessä näkyy rautatieomenapuu, sen takana kriikuna ja pilvikirsikka.
Tässä rautatieomenapuu. En ymmärtänyt tämän ihanuutta, ennen kuin nyt, toisena tai kolmantena kesänä. Kävimme äidin kanssa taimistolla, ja hän halusi ostaa tämän meidän pihaan. Oikeanlaisella leikkaamisella siitä tulee todella kaunis ja sateenvarjomainen.
Tältä näytti tulppaanit, nämä kukkivat yllättävän kauan. Juuri äsken kävin leikkaamassa kuihtuneet kukkavarret pois.
Tavallinen violetti pihasyreeni kukkii meidän pihan syreeneistä ensimmäisenä.
Tässä vielä täydessä kukassa olevat norjanangervot. Meillä on niitä kaksi, taustalla näkyy toinen niistä, sekä kauempana nätisti kukkiva pilvikirsikka. Näissä kuvissa etummaisena oleva norangervopensas on sama, eri puolelta vain kuvattuna.
Norjanangervotkin ovat jo varistaneet kukkansa, joten olisi leikkauksen aika. Pensaat alkavat pikkuhiljaa risuuntua, joten olen ajatellut leikata ne vielä alkukesällä kokonaan alas, että ehtivät ensi vuonnakin kukkia. Nämä kun kukkivat toisen vuoden versoilla.
Seuraavaksi yritän muistaa kuvata unkarinsyreenit, jotka ovat jo reilun viikon kukkineet. Sekä aion kertoa hieman kärhöistä, koska alan nyt toisena vuonna ymmärtää, miksi niitä sanotaan niin hankaliksi kasveiksi ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)