Näytetään tekstit, joissa on tunniste unkarinsyreeni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste unkarinsyreeni. Näytä kaikki tekstit

1. heinäkuuta 2013

Kesäkuussa kukkineita

Ajattelin tehdä ns. kokoelmapostauksen kesäkuussaa kukkineista, kun tein sellaisen toukokuustakin :) Varmaan samoja kuvia näkee, mitä olen täällä esitellytkin, mutta tälläiset postaukset olisi hyviä muistutuksia itsellekin että mitkä kukkii milloinkin :)

Valkoinen pihasyreeni avasi kukkansa vasta kesäkuun puolella

Unkarin syreeni kesäkuun alussa


Kiinanpioni 'Amabilis' kukki tänä vuonna, kaksi muuta eivät tehneet vielä edes nuppuja. Kuva on kesäkuun puolivälistä. Toinenkin nuppu aukesi, ja juhannuksen aikaan molemmat olivat jo kuihtuneet.


Juhannusruusu aukaisi ensimmäiset kukkansa juuri ennen juhannusta. Kukkii vieläkin, ja nuppujakin on vielä. En muista, että tämä olisi näin vaiheittain kukkinut ennen, on ennemmin tehnyt kaikki kukat melkein kerralla. Mutta olikin jotenkin kärsineen oloinen keväällä, täytynee hieman nuorentaa tätä.


Jalokärhö 'Multi Blue'. Kesäkuun alussa ostettu heräteostos, tämä olikin juuri edellisessä postauksessa. Sanon nyt vielä, että rakastuin tähän :D

Terassihortensia (sillä nimellä myyty), jonka ostoa olen useamman vuoden harkinnut. Oon kovin ihastunut hortensioihin, mutten ole malttanut aiemmin ostaa, koska ovat lähinnä kesäkukkia näin pohjoisessa. Ajattelin kuitenkin kokeilla tämän talvettamista ruukussa autotallissa, mutta jos ei talvehdi, niin ensi vuonna ostan ehdottomasti uuden. Tämä on edelleen kauniissa kukassa :)

9. kesäkuuta 2013

Lajitelma syreenejä

Nämä ensimmäiset postaukset tuntuu olevan lähinnä esittelyitä, mitä meidän pihassa on :D Tällä kertaa on vuorossa syreenit, en saanut kärhökuvia muokattua vielä, kun niitä oli niin monta.

En ole aiemmin arvostanut syreeneitä. Kun muutettiin tähän taloon, aloin yllättäen arvostamaan niitäkin :) Eivät vaadi juurikaan hoivaa, eikä leikkaamista. Silti jaksavat ihanasti kukkia ja tuoksua joka vuosi.

Meidän tien varteen edelliset olivat päättäneet istuttaa eri lajikkeita eri aikoina. En tiedä, oliko tästä tarkoitus tehdä aidannetta, mutta ei sitä kyllä sellaiseksi voi kutsua. Ehkä se on vain lajitelma pensaita tienvarressa. Niitä löytyy kahta eri lajia, unkarinsyreeniä ja pihasyyreniä kahdessa eri värissä.


Reunoilla näkyy unkarinsyreenit, ja keskellä valkoinen pihasyreeni. Nämä on näköjään istutettu periaatteella: oho, tuohon jäi kolo, paikataan muutaman vuoden päästä.

Samasta tienvarresta löytyy näinkin korkea pensas.


Tässä vielä erillään muista oleva unkarinsyreeni. Tässä on itseasiassa istutettu kaksi vierekkäin, niin että oksat menevät keskellä lomittain, ja näyttäisi olevan vain yksi iso pensas. Tästä mä tykkään :) Tämä on kukkinut kauemmin, kuin ylläoleva sama lajike, siksi niin paljon vaaleampi.


Liilan pihasyreenin esittelinkin edellisessä postauksessa, ja se on tämän saman tien varresta. Tässä kokonaiskuva, oon ottanut sen meidän äidin pihalta, asutaan melko lähekkäin :D


Tähän loppuun vielä fiilistelykuva yksittäisestä valkoisen pihasyreenin kukinnosta.